Jumissa kotona = perustetaan blogi

Noniin. Tähän sitä on tultu, WordPressin jäsenyys maksettu ilman minkäänlaista harkintaa tai suunnittelua tai edes tietämystä siitä, miten koko sivustoa käytetään. Kolme viikkoa karanteenia tekee ihmeellisiä asioita ihmisen psyykkeelle ja tämän blogin aloittaminen on todellakin yksi niistä minun elämässäni. 

Viime aikoina on tuntunut siltä että mieli paisuu kaikenlaisesta turhasta ahdistuksesta ja ajatukset pörräävät hurjaa vauhtia tekemisen ja ulkoilman puutteen tähden. Kotona pyörivät samat ihmiset päivästä toiseen tehden samoja asioita ja päivien reunat alkavat sumentua. Tässä sitä vaan kellutaan hetkestä toiseen toivoen, että jonain päivänä kaikki olisi taas niin kuin ennen. Voin kertoa, että kovan linjan kotihiirikin alkaa kaivata niitä sosiaalisia tilanteita, joihin ei normaalisti olisi itseään laittanut: kiusalliset rupattelut puolituttujen kanssa, kaverin kavereiden laimeat bileet ja sukujuhlat niiden sukulaisten kanssa, jotka kertovat sinulle ”kuinka suloinen olit silloin kaksivuotiaana kun viimeksi” tavattiin. Voi että sitä alkaa ikävöidä kummallisia juttuja. Kotona oleminen on aina ollut minulle ilon ja autuuden asia, mutta on jännittävää huomata kuinka pakottaminen tekee mistä vain epämiellyttävää. 

Pikaisen kahden minuutin harkinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että nyt tarvitaan jotain, mihin kaataa kaikki mieltä painavat ajatukset, jotka normaalisti ehkä unohtuisivat tavallisen arkielämän kiireessä. Tämän blogin tulevaisuudesta, kuten yhtälailla koko maailman tulevaisuudesta, ei ole minulla eikä kellään muullakaan harmainta aavistustakaan ja todennäköisesti sellaisena ”projektina” tätä tulenkin pitämään. 

En tiedä, sepä siinä ensimmäisestä kirjoituksesta. Jos tätä joku lukee, hei vain ja tervetuloa mukaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: