Tavallinen joululomapäivä

Paikalliset mummot ja papat ovat jo syöneet aamupalan, käyneet ostoksilla kiireisessä marketissa ja katsoneet päivän uutiset. Minä herään kolmannella yrityksellä, kun edellisillä en vielä keksinyt syytä olla torkkumatta vielä vähäsen aikaa. Mietin hetken sitä, mikä olisi paras tapa aloittaa päiväni. Lomalla on liikaa aikaa miettiä päivän ohjelmaa. Helposti kaikki jääkin mietinnän tasolle, mikä hyvin tiivistää joulun aikaisen elämäni yhteen lauseeseen. Tänään kuitenkin päivä käynnistyi toiminnan kautta, sillä koira pääsi lenkille ja vein itseni vielä erikseen toiselle lenkille. Varusteina talvisessa ulkoilmassa hölkätessä olivat vaatehyllyn nurkasta löytynyt paikallisen jääkiekkoseuran käppi (herkkiä silmiä suojatakseni taivaalta putoavilta lumihiutaleilta), isän hiukan tavallista kevyempi toppatakki sekä myöskin isän nastalenkkarit, jotka olivat muotoutuneet hänen jalkoihinsa ja alkoivat sattua loppumatkasta. Kuulokkeista laitoin soimaan Poks-podcastin, jotta en kuulisi omaa puuskutustani matkan aikana. Parilta pysähdykseltä ei vältytty, mutta eipä tässä mitään pitkän matkan urheilijoita ollakaan.

Eilen tehty currykastike ja psykologisia ilmiöitä käsittelevä dokumenttisarjan jakso. Tällainen puoli neljältä nautittu ”lounas” tällä kertaa. Voisin kuvailla nautinnolliseksi kokemukseksi. Tässä vaiheessa muisti alkaa katkeilla omien aktiviteettien suhteen, mikä yleensä tarkoittaa sitä että olen heittänyt aivot narikkaan Youtube-videoita katsellessa tai Pinterestistä inspiraatioita etsiessä (ei löytynyt). Otin kuitenkin matikan kirjan esille ensimmäistä kertaa lomalla, minkä omassa mittakaavassa laskisin pieneksi saavutukseksi. Kannustava taputus olalle ansaittu.

Kuulostaa aika tylsältä. Tätäkö elämän kuuluu olla? Sitä olen alkanut miettimään viime vuosina. Olen tajunnut itse olevani omasta elämästäni vastuussa ja se on pelottavaa. Ahdistavaa. Outoa. Olen aina vain olettanut tulevaisuudessa olevan jotain joka vain odottaa minua. Aivan kuin tekemiseni tässä hetkessä eivät heijastuisi elämäni tuleviin tapahtumiin. En tiedä mitä se kertoo persoonastani, mutta tämän tajuaminen on aiheuttanut uusien pelkojen potemisen. Jos koko elämäni on omissa käsissäni ja kaikki on mahdollista, mitä pitäisi tehdä? Päiväni kuluvat merkityksettömiltä tuntuvien asioiden parissa. Seuraako tästä merkityksetön elämä? Siltä se välillä tuntuu.

En voi koskaan todella päästä sisään toisen ihmisen elämään, mutta silti kuvittelen tietäväni mitä muut tekevät ja kokevat. Tai ainakin että miltä heidän elämänsä tuntuu: jännittävältä, mielenkiintoiselta, erityiseltä. Ei minun elämäni ole sellaista. Enkä tiedä pitäisikö sen olla, koska minulla on ystäviä, jotka päivittelevät sitä, kuinka on ollut ”hirveesti kaikkea” ja että kaipaisi enemmän rauhallisuutta. Minä taas kaipaisin arkeeni enemmän hauskoja sattumuksia ja spontaaneja ideoita. Minulla on rauhallisuutta elämässäni ylimäärin, mutta rauhaa se ei minun mielelleni tarjoa. Ylimääräinen aika nostaa pintaan epäilykset omasta tarkoituksesta ja sen puutteesta. Valehtelevatko kaikki ne, jotka väittävät löytäneensä tarkoituksensa, vai olemmeko me muut vain erityisen hukassa?

Minun elämäni on joskus (tai usein) tylsää ja minun pitää hyväksyä tylsyyden välttämättömyys. Eihän mikään olisi jännittävää ilman tylsyyttä. En voi kuitenkaan sanoa päässeeni johtopäätöksiin siitä, miltä elämäni pitäisi tai miltä sen edes haluaisin tuntuvan. Ehkä tässä on vain lomaminä äänessä ja tällaiset huolet haihtuvat kouluarjen jatkuessa. Seuraavaa joululomapäivää odotellessa..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: